perjantai 14. marraskuuta 2014

Agenttiseikkailu (Kuksa - erittäin salainen) 7.-9.11.2014 Joensuussa

Lähdimme perjantai-iltana bussilla kohti Joensuuta. Matkalla turisimme kavereiden kanssa ja pysähdyimme ABC:lle syömään pientä iltapalaa. Bussissa mukana oli myös Votolle lähteneitä samoajia. Perillä päätimme mennä heti nukkumaan, mutta jäimme silti hetkeksi pelaamaan korttia.

Lauantaiaamuna heräilimme rauhassa ja menimme aamupalalle. Ruokailun jälkeen puimme agenttivarusteet päällemme ja menimme tapahtuman aloitustilaisuuteen. 



Ensimmäinen tehtävämme oli rakentaa Enigma-koodinpurkulaite, jota tarvitsimme myöhemmin seikkailun aikana. Liikuimme tehtäväisteeltä toiselle lukemalla QR-koodeja, joista aukesi seuraavan tehtävän ohjeet. Seikkailun aikana mm. suoriuduimme kenttäkelpoisuustestistä kulkemalla esteradan säteilysuojapuvuissa, 


varjostimme epäiltyä kauppakeskus Iso Myyssä 



ja ruokimme vartiomme italianpadalla. 


Saimme ruokarastilta tehtäväksi mennä kirjastoon 

Siellä etsimme käsiimme Agatha Christien kirjan nimeltä Roger Acroydin murha, josta löysimme sapluunan avulla nettiosoitteen


Saimme siis ohjeen käydä vihollisagenttien työhaastattelussa, joten naamioiduimme.

Haastattelun jälkeen palasimme tukikohtaamme Niinivaaran lukiolle selvittämään matkan aikana löytämäämme Enigma-koodia.


Merkitsimme tapahtuman aikana muistiin kaiken epäilyttävän, kuten esim.  kuvan ottaneen mummelin, epäilyttävän näköisen oranssitukkaisen naisen ja pakettiauton, jonka kylkeen oli kirjoitettu "Snow White's Poison Bite" (joka on paljastunut myöhemmin punk-bändiksi).

Hengailtuamme kavereiden kanssa menimme pelaamaan Venäläistä rulettia tomaattimehulla ja chili-kastikkeella. Iltaohjelman aikana paljastui myös tietovuotajan nimi, hän sattui olemaan... hmm... omien pomo. Vihollisagenttien tavoitteena oli säilyttää vanha kunnon Polku-jäsenrekisteri. Säteilysuojapukuiset agenttimme tulivat hakemaan syyllisen pois. 

Nukuimme seuraavan yön hyvin mysteerin selviämisen rauhoittamina. Sunnuntaina emme tehneet mitään erityistä, leikimme vain hissileikkiä, jonka ideana oli keksiä mikä on leikin idea. Emme paljasta ideaa nyt, jotta voimme leikkiä sitä vielä myöhemmin. Pakattuamme ja noudettuamme väsyneet Votolaiset suuntasimme takaisin Jyväskylään. Matkalla pysähdyimme taas Varkauden ABC:lle syömään.

Suosittelemme tarpojatapahtumia kaikille mukaan pääseville!

Vili Keinänen ja Joonas Peltomäki - Telttaveikot

Mukana reissussa olivat myös Aake, Niilo ja Roope (Telttaveikot)

Kuvat © Petra Pulliainen, Joonas Peltomäki ja mystinen nimeämätön lisäkuvaaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti