tiistai 18. marraskuuta 2014

Sudenpentulauma Liitokotkien lyhtyretki 4.11.2014

 
Aluksi lauloimme alkulaulun, jonka laulamme aina koloillaan aluksi (”Reilut pennut, sudenpennut jälleen koolla on. Kohta nousee, varmaan nousee riemu kattohon. Laulu tää kun soipi, arvata jo voipi. Reilut pennut, sudenpennut jälleen koolla on.”). 

Menimme metsään. Otimme kaikille lyhdyt mukaan. Yksi pieni lyhty, myrskylyhtyjä ja yksi tavallinen lyhty. Lisäksi mukana oli varmuuden vuoksi taskulamppuja, mutta niitä ei tarvinnut käyttää. Menimme tutkailemaan kalliota. Siellä oli pimeää. Kävimme leikkipuistossa leikkimässä. Joimme mehua leikkipuistossa. Sitten me lähdimme kävelemään takaisin kololle.




Tetta, Piippi ja Saku - Liitokotkat

Sudenpentujen (Liitokotkien ja Salasiilien) syysretki Tyyppälän majalla 7.-8.11.2014

Pimeänä perjantai-iltana saavuimme Tyyppälän majalle. Leikittiin lumisotaa ja muita leikkejä.

Iltanuotiolla laulettiin lauluja,  paistettiin makkaraa ja vaahtokarkkeja. Sitten mentiin

levittämään makuupussit, käytiin saunassa, kierittiin lumihangessa, valvottiin kymmeneen ja

mentiin nukkumaan. Sitä ennen syötiin iltapala.



Vessassa käynti pimeässä oli pelottavaa. Siitä selvittiin kuitenkin kivasti koska karhuja ei

tullut vastaan. Taskulamppu oli mukana vessareissulla.


Lauantai-aamulla herättiin rankan (koska yöllä pyörittiin pussissa) mutta kuitenkin kivan ja

hyvin nukutun yön jälkeen. Ja sitten syötiin ihana aamupala ja tiskattiin omat astiat ja

hampaat. Sitten pedattiin sängyt pois, puettiin ja mentiin ulos lipunnostoon. ”Mummo oli

kadulla” –leikki oli kiva. Sitten tehtiin kaksi nuotiota. Toisella nuotiolla poltettiin kankaita ja

toisella nuotiolla tehtiin tikkupullatikut ja vuoltiin sytykkeitä.


Alettiin tekemään ruokaa trangialla. Ruuan valmistus oli haastavaa, koska ruoka piti tehdä

itse. Se oli kuitenkin kivaa ja ruuasta tuli hyvää ja se syötiin hyvällä ruokahalulla. Sen jälkeen

tiskattiin. Sen jälkeen vuorossa oli tikkupullien paisto ja lettujen paisto. Osalla käristyi pulla.

Siivouksen jälkeen oli lipunlasku ja laulettiin. Osa lähti kotiin ja osa jatkoi leikkiä.

Retki oli kiva ja sää oli suotuisa, koska oli lunta.




Unna, Niklas ja Emilia - Liitokotkat

perjantai 14. marraskuuta 2014

Agenttiseikkailu (Kuksa - erittäin salainen) 7.-9.11.2014 Joensuussa

Lähdimme perjantai-iltana bussilla kohti Joensuuta. Matkalla turisimme kavereiden kanssa ja pysähdyimme ABC:lle syömään pientä iltapalaa. Bussissa mukana oli myös Votolle lähteneitä samoajia. Perillä päätimme mennä heti nukkumaan, mutta jäimme silti hetkeksi pelaamaan korttia.

Lauantaiaamuna heräilimme rauhassa ja menimme aamupalalle. Ruokailun jälkeen puimme agenttivarusteet päällemme ja menimme tapahtuman aloitustilaisuuteen. 



Ensimmäinen tehtävämme oli rakentaa Enigma-koodinpurkulaite, jota tarvitsimme myöhemmin seikkailun aikana. Liikuimme tehtäväisteeltä toiselle lukemalla QR-koodeja, joista aukesi seuraavan tehtävän ohjeet. Seikkailun aikana mm. suoriuduimme kenttäkelpoisuustestistä kulkemalla esteradan säteilysuojapuvuissa, 


varjostimme epäiltyä kauppakeskus Iso Myyssä 



ja ruokimme vartiomme italianpadalla. 


Saimme ruokarastilta tehtäväksi mennä kirjastoon 

Siellä etsimme käsiimme Agatha Christien kirjan nimeltä Roger Acroydin murha, josta löysimme sapluunan avulla nettiosoitteen


Saimme siis ohjeen käydä vihollisagenttien työhaastattelussa, joten naamioiduimme.

Haastattelun jälkeen palasimme tukikohtaamme Niinivaaran lukiolle selvittämään matkan aikana löytämäämme Enigma-koodia.


Merkitsimme tapahtuman aikana muistiin kaiken epäilyttävän, kuten esim.  kuvan ottaneen mummelin, epäilyttävän näköisen oranssitukkaisen naisen ja pakettiauton, jonka kylkeen oli kirjoitettu "Snow White's Poison Bite" (joka on paljastunut myöhemmin punk-bändiksi).

Hengailtuamme kavereiden kanssa menimme pelaamaan Venäläistä rulettia tomaattimehulla ja chili-kastikkeella. Iltaohjelman aikana paljastui myös tietovuotajan nimi, hän sattui olemaan... hmm... omien pomo. Vihollisagenttien tavoitteena oli säilyttää vanha kunnon Polku-jäsenrekisteri. Säteilysuojapukuiset agenttimme tulivat hakemaan syyllisen pois. 

Nukuimme seuraavan yön hyvin mysteerin selviämisen rauhoittamina. Sunnuntaina emme tehneet mitään erityistä, leikimme vain hissileikkiä, jonka ideana oli keksiä mikä on leikin idea. Emme paljasta ideaa nyt, jotta voimme leikkiä sitä vielä myöhemmin. Pakattuamme ja noudettuamme väsyneet Votolaiset suuntasimme takaisin Jyväskylään. Matkalla pysähdyimme taas Varkauden ABC:lle syömään.

Suosittelemme tarpojatapahtumia kaikille mukaan pääseville!

Vili Keinänen ja Joonas Peltomäki - Telttaveikot

Mukana reissussa olivat myös Aake, Niilo ja Roope (Telttaveikot)

Kuvat © Petra Pulliainen, Joonas Peltomäki ja mystinen nimeämätön lisäkuvaaja

tiistai 11. marraskuuta 2014

Votomaraton 7.-9.11.2014 Joensuussa (VEM?)

Seuraavaksi olisi vuorossa vartion VEM? kuvasarja Votomaratonilta:


#_Päivän hyvä työ

#02_Pylly edellä puuhun





#03_PKO

#04_Karate-Mauri




















#05_Alkukivet

#06_Onnemme sirpaleita



#07_Nenäkästä touhua


#08_Piirakan pituinen tauko


#09_Mopoauto


#10_Rokin juuret




#11_Tyttöni Pohjois-Karjalan

#12_Titanicin keulassa


#13_Hukkaa kosimassa

#14_Penttilänranta


#15_Joensuulainen myytti



#16_Kosmos

#17_Pitkä kuuma kesä

#18_Meidän love on biojätettä


#19_Elämä tuntuu nyt hyvältä, koska partio


#20_Mieliteko


#21_Yön syke



#22_Votomaratooni boogie

#23_Lököjotos


#24_Laittaa lappoilleen












lauantai 8. marraskuuta 2014

Votomaraton 7.-9.11.2014 Joensuussa (Natjat)

Natjojen Votomaraton päivittelyä:

8.11 klo 12.08

Heipskukkuu! Kilpailu on alkanut. Ensimmäinen kuva on otettu ja seuraavaa mietimme. Ruokaakin pitäisi jossain vaiheessa käydä noutamassa.

#01_Päivän hyvä työ


klo 15.28

Homma jatkuu!

#02_Pylly edellä puuhun



#03_PKO


klo 17.41

Jälleen kaksi kuvaa valmiina palautettavaksi. Kiirettä pitää, seitsemältä taas seuraava palautus!

#04_Karate-Mauri


#05_Alkukivet




klo 20.50

Yöpalavarastot täytetty ja meno maistuu mukavalle. Pohdinta menossa, mitä sitä keksisi aiheesta "Rokin alkujuuret"?

#06_Nenäkästä menoa




#07_Onnen sirpaleet


#08_Piirakan pituinen tauko



klo 22.45

Jälleen kaksi julkaistu, kaksi kuvattavana. Ideat valmiina!! :)

#09_Mopoauto


#10_Rokin juuret


klo 06.44

Huomenia! (Nyt ilmeisesti on sen aika...?) Yritimme kirjoitella teille tänne myös klo 03.56, mutta ajattelun taantumisen ja teknisten ongelmien vuoksi se ei oikein onnistunut silloin.

Mutta nyt, kymmenen uutta kuvaa jälleen tulossa... :) Kaksi meistä ei ole nukkunut viimeyönä silmällistäkään, kaksi on tuossa torkkunut. Hiukan on ollut haasteita saada ryhmämme pysymään virkeässä ajatustyössä, mutta pienestä kuvatason notkahduksesta huolimatta, kuvat ovat ainakin mielestämme pysyneet laadultaan hyvänä!

P.s Toisen mukana olevan palokkalaisvartion kuvat saamme mahdollisesti kisan jälkeen tänne näytille myös iloksenne!

P.p.s klo 07.19 Kuva-aiheet tulevat myöhemmin, meidän täytyy lähteä kuvaamaan aihe "Votomaraton boogie"

P.p.p.s klo 08.04 Aiheet lisätty. Meinattu lisätä myös lisää kuvia, mutta taas pitää painella kuvaamaan...

#11_Tyttöni Pohjois-Karjalan


#12_Titanicin keulassa


#13_Hukkaa kosimassa


#14_Penttilänranta


#15_Joensuulainen myytti


#16_Kosmos


#17_Pitkä kuuma kesä


#18_Meidän love  on biojätettä


#19_Elämä tuntuu nyt hyvältä, koska partio



#20_Mieliteko















klo 09.04 Liitetty kuvia ja aloitettu nimeäminen... Menossa viimeinen, finally the last one picture coming... Woo-hoo!!! (tästä eteen päin ei siis ole ihan valmista)

#21_Yön syke















#22_Votomaratooni boogie














#23_Lököjotos




















#24_Laittaa lappoilleen

10.11 
klo 17.18

Kuvat saatu viimeinkin järjesteltyä ja nimettyä. Viime yön 12 tunnin yöunilla elämä alkaa taas maistua ja hommat järjestyä. Reissu oli rankkuudestaan huolimatta jälleen onnistunut ja kokeilemisen arvoinen kaikille samoaja-ikäisille. Tarpojatkin voivat jo laittaa korvan taakse hautumaan.

Toisten Palokkalaisten kuvat saapuvat teille näytille toivon mukaan tällä viikolla ja samaan aikaan olleesta tarpojien agenttiseikkailustakin saapunee tekstiä (ei kuvia, nyyhkis) lähiaikoina.

Haasteeksi innokkaille; löydättekö Pandan jokaisesta ottamastamme kuvasta? (Vinkki: Toisissa se on erittäin vaikea havaita, eli hänestä saattaa olla näkyvissä vain esim. tassu tai korva) :)

Lisäksi vielä sellaista asiaa, että ottaisimme mielellämme tuohon alla olevaan kommenttikenttään kommentteja kuvstamme, (Mikä oli mielestäni onnistunein? ___ kohta ___ kuvassa oli hienosti keksitty/toteutettu. ___ kuvasta en löytänyt Pandaa, missä se on? Miten teitte ___ jutun ____ kuvassa? ...) Keksi itse parempaa palautetta! :)

P.s Pahoittelemme joidenkin kuvien väritystä, koska tämä blogiin liittäminen tummensi niitä entisestään.

Viivi Keinänen-Natjat (Keppostiinat)

Muut Natjat (mukana kisaryhmässä ja apuna kirjoittamisessa)
-Eemeli Kuukkanen (Myrskynpojat)
-Aleksanteri 'Allu' Virmasalo (Myrskynpojat)
-Aapo 'Laama' Laamanen (Vaajakoskelainen vahvistus)
-Panda

Kaikki kuvat © Viivi Keinänen, Eemeli Kuukkanen, Aleksanteri Virmasalo tai Aapo Laamanen