keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Syyskisat Ropleema14 Varkaudessa 20.–21.9.2014

Lauantaiaamuna kahdeksan väsynyttä, mutta varsin pirteää palokkalaista (toki oli joukossa yksi vaajakoskelainenkin) lähtivät bussilla kohti Varkautta, piirin syysmestaruuskisoja. Olimme jakautuneet kahteen vartioon: Myrskynpojat sekä Natjat. Bussi unohti noutaa matkan varrelta yhden vartion, joten jouduimme palaamaan taaksepäin Hankasalmen Jari-Pekalle ja tekemään näin lisäkierroksen. Saavuttuamme kisakeskukselle, ehdimme juuri ilmoittautumaan ja lähdimme heti aloitusrastille.
                             Aloitustehtävänä oli rakentaa laatikkoropleema eli laatikko, jonka saa auki ja kiinni vain tietyllä tavalla. Kisan tehtävät olivat muutenkin roplemaattisia, kun kisan nimikin oli Ropleema2014. Lauantaina saimme etsiä varkautelaisia yrityksiä, leipoa keksejä, pelastaa auto-onnettomuuden uhreja, ajaa pyörätuoleilla viestiä karting-radalla pimenevässä illassa ja tehdä kaikkea muuta mukavaa.







Natjat matkalla seuraavalle rastille aloitusrastin jälkeen.

 
Myrskynpojat kuuntelemassa partiolauluja. ”Voisko tää olla partiomarssi?”

 
Laama miettii: ”Minne nyt mennä?”

 
Olli ja Allu tekemässä puhdetöitä eli koria, jota voi tehdä jutustellessa.

High five!
 
Matkalla yörastille pimenemässä illassa.
 
                             Saavuttuamme iltarastille, joka oli tällä kertaa huoltamon parkkipaikalla, saimme neljä tehtävää illan/yön ajaksi.  Meidän piti valmistaa voita ja leipoa karjalanpiirakoita foliouunissa, täyttää pulmakirja (sudokuja, sana-arvoituksia…), käydä yösuunnistamassa ja rakentaa puupalloropleema eli pallo, joka koostui kuudesta erilaisesta palasta. Yörastintehtävät olivat haastavia ja aikaa vieviä. Kello kahdelta yöllä, kun karjalanpiirakat oli leivottu, pulmakirja täytetty ja käyty suunnistamassa, oli jäljellä enää puupalloropleema. Yksi sahasi, toinen koversi taltalla, kolmas hioi ja neljäs mietti, miten paloista kootaan pallo. Lopulta saimme pallon valmiiksi ja saimme palautettua sen vartin etuajassa eli klo. 2.45. Huokaisimme ja pääsimme nukkumaan syötyämme ja leiripaikan siivottuamme.


Matias keittämässä riisipuuroa karjalanpiirakan täytteeksi.
 
Olli kirnuamassa voita ja miettimässä: ”Milloin lähetään suunnistamaan?”

Heräsimme kuudelta aamulla kahden tunnin unien jälkeen ja valmistauduimme lähtemään päivän ensimmäiselle rastille. Sunnuntaina meidän piti mm. tunnistaa erilaisia veitsiä, kuljettaa pyörän vannetta kepillä (kuten ennevanhaan) ja hiihtää vetten päällä. Vesihiihto oli aivan parasta, mutta emme selvinneet kastumatta (yksi kun kaatui). Onneksi maali oli lähellä ja siellä sai käydä suihkussa ja vaihtaa puhtaat vaatteet. Matkalla maaliin monet ihmiset ihmettelivätkin, mistä tulee noin iloisia, mutta osittain märkiä ja rinkkaselässä käveleviä nuoria aamu kymmeneltä vastaan Varkauden keskustassa. ”Partiosta”, me vastasimme.
Venla ja Markus hieman väsyneinä sunnuntaiaamuna.

Kisakeskuksessa lounaan syötyämme ja patjoilla loikoiltuamme, saimme kuulla pistetilanteen: Myrskynpojat johtivat ja Natjat olivat tiukasti perässä. Ero kolmannen ja meidän sijojen välillä ei ollut suuri.  Jouduimme odottamaan ja jännittämään hetken ajan ennen lopullista tulosta, joka onneksi oli meidän eduksemme. Myrskynpojat voittivat ja Natjat tulivat toiseksi punaisessa sarjassa. Jihuu! Kotimatkalla Jyväskylään useat nukkuivat tai lukivat kokeisiin. Jyväskylään palattuamme olimme taas yhden kokemuksen rikkaampia.
Pojat maalissa. Alhaalla kaksi laatikkoropleemaa (puiset laatikot päällekkäin).




Mukana kisaamassa olivat Myrskynpojat: Eemeli, Matias, Olli ja Aleksanteri ”Allu” ja                                                                                      Natjat: Viivi, Venla, Markus ja Aapo ”Laama” (- vaajakoskelainen)

Matias Korhonen – Myrskynpojat

Kuvat: Viivi Keinänen - Keppostiinat