lauantai 5. huhtikuuta 2014

Lippukunnan syysretki 28.9.2013 Isojärven kansallispuistoon

Syyskuinen lauantaiaamu 28.9. alkoi sateettomana. Yhdeksän aikaan retkiporukkamme istui pirteänä bussissa valmiina starttaamaan kohti Isojärveä. Puolentoista tunnin matkat sujuivat joutuisasti, esimerkiksi kavereiden kanssa höpötellen. Matkoilla me Keppostiinat ja Myrskynpojat viihdytimme bussin nuorempaa väestöä toimimalla esilaulajina muutamassa yhteislaulussa ja leikkimällä laululeikkejä. Tutuksi tulivat Pikkukani Kalle ja Vaka vanha Väinämöinen, sekä moni muu perinteinen laululeikki.
 Perille saavuttuamme jakaannuimme kolmeen ryhmään; Liitokotkiin, Telttaveikkoihin ja Teletappeihin, sekä Siileihin ja Salasiin. Keppostiinat ja Myrskynpojat jaettiin demokraattisesti pareittain vahvistuksiksi eriryhmiin. Matkamme jatkui ryhmien kanssa Heretyn luontopolkua kiertäen ja hienoja opastauluja lukien.
Lopulta saavuimme pienimpien onneksi Kannuslahden nuotiopaikalle, jossa pidimme tauon. Tauon aikana paistelimme makkaraa ja söimme eväitä. Jälkiruuaksi monella oli vaahtokarkkeja, joita sitten annettiin kaverille ja vaihdettiin muihin ruokiin. Nuotiolla paistettiinkin lopulta kaikkea Smurffeista (vaahtokarkkeja) voileipiin.
Tauon jälkeen otimme yhteiskuvan kaikista urheista retkeilijöistä ja lähdimme takaisin bussillemme Herettyyn. Matka sujui joutuisasti, kun matkaakaan ei ollut paljoa jäljellä. Kaiken kaikkiaan retkestä jäi hyvä maku suuhun ja siitä on kiittäminen myös sateetonta säätä. Ensi syksynä suuntaamme todennäköisesti taas toisaalle…

Retken kuvasi Pekka Pulliainen.