sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Syyskisat Iisalmessa 13.-14.9.2013





Perjantai-iltana 13.9 vartiomme suuntasi linja-autokyydillä Iisalmeen. Kohteena olivat syksyn piirimestaruuskisat Sven13!
Illalla saavuttuamme leirikeskukseen Koljonvirran leirintäalueelle, teimme muutamia pikaisia viime hetken kisavalmisteluja, kuten yhteisten tavaroiden jakoa, ja kävimme yöpuulle. Aamulla aamupalaa syötyämme reippailimme muiden kilpailijoiden kanssa yhteiseen kisastarttiin ja näin kisa pääsi alkuunsa!
Aloitustehtävässä rakensimme joenylistysillan ja siitä sisuuntuneina, jatkoimme seuraaviin tehtäviin. Päivän aikana eteen tuli jos jonkinlaista tehtävää, joista päällimmäiseksi jäi kaikilla mieleen varmaankin Koljonvirran ylitys rinkkalautalla, kuparisen vesiastian teko, puolukoiden keräys tuohiastiaan, pistesuunnistus, (jossa kaikki ottivat enemmän tai vähemmän kontaktia pintaa syvemmältä Iisalmelaiseen suohon), juomien tunnistus sekä runojen opettelu.
Lopulta saavuimme märkinä ja väsyneinä yörastille ja pääsimme pystyttämään laavun ja nuotion. Paljoa emme kuitenkaan ehtineet laavussa yön aikana lepäillä, koska rastilla oli totta kai myös aikaa ja tarkkuutta vaativia tehtäviä. Eevi ja Ella alkoivat puuhata Antin (kalaJ) kanssa. Heidän tehtävänään oli valmistaa mustikkakukko, eli rättänä, paperikalaa, sekä kaskinauriita. Antin kohtalo oli surullinen, ensin hänet paistettiin paperiin käärittynä, sitten syötiin ja lopuksi polttohautasimme hänet.
Laavumme toisella laidalla Viivi ja Venla aloittivat tykin rakentamisen. Pienten porauksellisten ja hiukan muidenkin ongelmien jälkeen, maastopyörillä kulkeva ja tähtäyskapulalla varustettu tykkimme oli viimein valmis. Tosin mainittakoon, että käytimme tehtävän tekemiseen täysin sallittua, vain kysyville vartioille kerrottua poradopingia, eli akkuporakonetta. Nukkumaan pääsimme noin kello 23.00. Tätä riemua ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään, koska kipinässä oli valvottava vuorotellen, jotta olimme kaikki hereillä, kun yösuunnistus alkoi kello 04.00. Yösuunnistus ei osoittautunut ainakaan vartiomme Ellan ja Venlan leipälajiksi ja lopulta metsästä rämmittiin pois Tikkakoskelaisten kanssa yhteistyön voimin. Onneksi Eevi ja Viivi selvittivät rastiradan nopeasti ja saimme siten karsittua aikaeroa muihin vartioihin.
Suunnistuksen jälkeen aloitimme aamutoimet, koska kenellekään ei tullut mieleenkään käydä nukkumaan enää kello 06.00. Lähtöaikamme oli 07.40, jonka jälkeen saimme jatkaa matkaamme viimeisille rasteille. Rasteilla, tehtävinä oli muun muassa kasvien ja sienien tunnistusta, kaiuttimen kiinnitystä tietokoneeseen, ensiapua ja kiritaival.
Kisakeskuksessa lopputuloksia odoteltaessa porukkamme lepäili maaten ulkona lämpimässä auringonpaisteessa. Kisan tulokset löivät ällikällä kaikki vartiomme jäsenet: Keppostiinat sijoittuivat sinisen sarjan ykkössijalle ja Myrskynpojat punaisen sarjan samaiselle paikalle! Kotimatkalla bussista löytyikin sitten varsin väsynyttä mutta erittäin onnellista sakkia! Reissu oli todella kiva ja onnistunut! 






torstai 5. syyskuuta 2013

!CARAMBA!


Viime viikonloppuna olimme Leppälahdessa Maalaiskunta-muisteloissa. Vietimme viikonloppua leirin keski-ikäisten partiolaisten kesken. Perjantaina söimme iltapalaa (huomaa tällä kertaa ILTAPALAA) ja laulelimme lauluja nuotion äärellä.

Lauantaiaamu alkoi toisilla aiemmin ja toisilla hiukan myöhemmin. Nautimme aamupalaa ja kevyeksi lounaaksi munakasta ja nakkeja. Aamulla oli tottakai lipunnosto, päiväläksyksi saimme lippulaulun ja partiomarssin opettelemisen, joka tuotti hieman vaikeuksia... Iltapäivä sujui rennosti meloen ja jutustellen. Leikimme myös pari tuntia erilaisia leikkejä. Päivälliselllä teimme ruokavartioittain broileripastaa itsevalitsemilla höysteillä, jonka jälkeen tiskilinjastolla oli suuren suuri jono likaisia nokisia trangioita.

Ilta jatkui jutellen ja hengaten, sekä tietysti sinistä laulukirjaa laulaen. Söimme (huomaa, että partioleirillä syödään aina paljon ja hyvin!) hampurilaisia ja lettuja, sekä kurkistelimme pilvettömällä taivaalla killuvia tähtiä. Muutamia tähdenlentojakin nähtiin. Puolilta öin aloitimme Afrikan tähden. Siinä etsimme taskulampujen avulla timantteja (pieniä erivärisiä pahvilappuja) metsästä joukkueen hyväksi. Timantit piti toimittaa pankkiin, mutta hommaa hankaloittivat metsässä hiippailevat rosvot.

Viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut, joten uusia tapaamisia odotellessa!

-Keppostiinat-