maanantai 12. elokuuta 2013

Talvirieha 2013



Talvirieha 2013

Tiistaina 5.3.2013 Palokkaan iski lumimyrsky. Siitä huolimatta Palokan Partiolaisten ja Jyväskylän Lions Clubin järjestämässä talviriehassa oli sankoin joukoin ihmisiä. Lämmin mehu, makkarat ja letut menivät varsin hyvin kaupaksi.
 Toimintapisteet, kuten onginta, curlingin pelaaminen ja arvonnat pyörivät hirrrrveää vauhtia. Moottorikelkkailu ja poniajelu olivat erityisesti kansan suuressa suosiossa.



Ryhmämme Tulittaret teki talviriehassa gallup-kyselyn, jossa oli viisi kysymystä.
Ensimmäinen kysymys oli seuraavanlainen: ’’Mitä mieltä olet Partiotoiminnasta Palokassa?’’

Saimme tällaisia vastauksia:
-Se on aika kätevää.
-No en mä oikeen tiiä…
-Se on hienoa ja tarpeellista.
-Se on aktiivista.
-Asiallista.
-Oikein hyvää.

Monikaan ei taida tietää partio toiminnasta Palokassa kovinkaan paljon. Itse asiassa olemme aktiivinen lippukunta, jolla on viime vuosina ollut paljon toimintaa ja kisamenestystä. Retkiä on tehty paljon, jopa kansainvälisesti. Henkilökohtaisesti olemme sitä mieltä, että oman vartion kesken järjestetyt retket ovat kivoimpia, koska siellä voi sekoilla ja pitää hauskaa.


Toinen kysymys kuului: ’’Mikä on parasta talviriehassa?’’

Vastauksia oli monenlaisia:

-Poniajelu ja makkara.
-Lasten ääni.
-Tarjoilu.
-Lapset ja nuoret.
-Onginta.
-Moottorikelkkailu.
-Koko tapahtuma.
-Lumen maalaus ja luisteleminen.
-Näkee kavereita.
-Letut.
-Karkit.
-Se että se on joka vuosi.
-Siellä on kivaa tekemistä.





Kolmas kysymys kuului puolestaan näin: ’’Ulkoiletko paljon?’’

Melkein kaikki vastasivat myönteisesti, toisin sanoen 14/15. Eli on helppo ymmärtää, että talviriehalaiset ovat ahkeria ulkoilijoita.



Neljäs kysymys oli tällainen: ’’Oletko osallistunut aikaisemmin talviriehaan?’’

15 haastatelluista jopa 12 oli osallistunut aikaisemmin talviriehaan. Joten, vain kolme galluppiin vastanneista ei ollut osallistunut aiemmin talviriehaan.



Viides eli viimeinen kysymys oli herkullisin: ’’Kumpi on parempaa, makkara vai letut?’’

Kahdeksan viidestätoista piti enemmän letuista.
Neljä oli sitä mieltä että makkara on parempaa.
Yksi vastasi ’’en ole maistanut’’, ja yksi piti yhtä paljon molemmista.


Kiitos kaikille osallistujille! Toivottavasti nähdään jälleen ensi vuonna samoissa merkeissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti